sunnuntai 16. elokuuta 2015

Uusia nurkkia

 Viime viikkoina olen aloittanut ikkunasyvennysten vahausprojektin. Starttasin olohuoneen nurkan pienestä ikkunasta. Olin jo niin tottunut puun väriin, että mietin aluksi onko kuultava vaha nyt sittenkään niin hyvä ajatus. Nyt silmä on taas tottunut tähän ratkaisuun ja kyllä tämä vaalean kuultava syvennys hyvä on. Vahaukseen olen käyttänyt vesiliukoista ja nopeasti kuivuvaa puuvahaa. Olohuoneen nurkkaan olen ripustellut neliötauluja, joiden ryhmään ripustaminen on tavallisesti hankalaa. Nyt taulut sijoittuivat aukotuksen innostamina sinne tänne.
 Kaideprojekti saatiin viimein päätökseen parven osalta. Ihan kiva tuosta lopulta tuli ja kaide jatkaa hyvin porraskäytävän puiden pystylinjaa. Näin sitä aina itselleen selittelee, että ratkaisu, johon syystä tai toisesta päädyttiin onkin sitten kuitenkin juuri se oikea.


Myös makuuhuoneen ikkunasyvennykset on nyt vahattu ja täällä pimeämmällä puolella huomasi hyvin miten paljon ratkaisu vaikutti huonetilan valaistukseen. Makuuhuoneiden ongelmana on ollut myös sopivien pimennysverhoratkaisujen löytäminen. Ikkunat sijoittuvat ihan nurkkiin tai sitten vino katto ohittaa ikkunan kulman vain muutaman sentin etäisyydeltä. Kaikki on millin tarkkaa eikä sopivia kiinnitysratkaisuja tunnu aina löytyvän. Tähän makuuhuoneeseen hankittiin ikkunan päälle sijoitettavat rullaverhot, sillä halusin säilyttää ikkunoiden yksinkertaisen neliömäisen ilmeen. Tytön parven kiinteässa ikkunassa valkoinen rullaverho tulee ikkunasyvennyksen sisään.
Makuuhuoneen oven takana on pari paneeliseinään tehtyä syvennystä, joiden taustaseinän ratkaisua mietiskelin. Loogisuuden vuoksi päädyin samaan savipinnoitteeseen, jota on käytetty hormeissa ja kiviseinissä muuallakin. Koloja ei tähän varsinaisesti suunniteltu. Halusin kuitenkin hormin ja seinän väliin jääneelle hukkatilalle jotakin käyttöä ja eiköhän näihin koloihin jotakin tarpeellista ala kertyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti