torstai 26. marraskuuta 2015

Kuluttaja -lehdessä LED lampputesti

Talomuseo Glims jouluasussa Espoossa
Huomasin Kuluttaja -lehdessä olevan E27 kantaisten ledilamppujen testin. Väriominaisuuksiltaan parhaita olivat Ikean ja Claes Ohlsonin polttimot! Hyvät väriominaisuudet näyttivät johtavan hieman heikompaan valotehokkuuteen. Näinhän se tosin aina menee. Toisaalta täytyy myös muistaa, että hyvä värintoisto edistää myös näkemistä, jolloin voi käyttää vaikka pienemmän lumenarvon polttimoita.




Hehkulamppujen ystäville myös tiedoksi, että tänä vuonna on tullut markkinoille E27 kantaisia ledilamppuja, joiden värisävy muuttuu himmennettäessä lämpimämmäksi. Lamppu käyttäytyy siis himmennettäessä samaan tapaan kuin hehkulamput ja halogeenit. Airamilla tuote on nimeltään Dim to warm ja Philipsillä Warm Glow. Jos ei satu omistamaan himmennintä, mutta haluaa tunnelmoida energiatehokkaasti voi hankkia hankkia esim. Airamin Antique Classic sarjasta polttimon, jonka värilämpötila on 2200K eli samanlainen kuin himmennetyllä hehkulampulla. Myös valon määrä on pieni. Näillä keinoin voi rakennella itselleen samanlaista joulutunnelmaa kuin oheisessa kuvassa Glimsin talomuseosta. Toteutus on tosin jo joitakin vuosia vanha ja ihan perinteisillä halogeenispoteilla tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti