On ollut todella mukavaa saada ne viimeisetkin listat paikoilleen. Tässä työssä on ollut apuna näppärä sähkönaulain, joka olisi pitänyt hankkia jo kauan sitten.
Päivän ja vuodenaikojen kulkua on mukavaa seurata tässä 'mummonmökkiloftissa'.
Lastenhuoneet ovat jatkuvassa muutostilassa - yleensä räjähdyksestä räjähdykseen. Tänne parvelle ei uskalla aina edes kurkistaa.
Toisaalta aikuistenkin työtilat ovat yleensä kaaoksen vallassa. Kellarin työhuoneen seinät ovat saaneet inspiraation mummolan navetan kalkituista seinistä.
Olohuone on pieni, mutta riittää meille. Korkealla oleva iso ikkuna antaa tilalle oman leimansa auringon piirtäessä päivän kulkua esiin.
Alakerran kylppärissäkin on ikkuna. Jotta tila saisi vielä lisää valoa, olen laittanut kulmaan peilin. Se lisää myös tilallista mielenkiintoa ja olen käyttänyt samaa ratkaisua muuallakin.
Vaikka talomme sijaisee tiiviillä alueella, näkymät ikkunoista ovat monessa kohdassa todella mukavat.
Yläkerran pikkuvessa. Lopputulos on jotakin aivan muuta kuin aluksi suunnittelin.
Olohuoneen näkymiä vastavalossa. Pahoittelen käsittelemättömien kuvien laatua.