Pihalla


Lähtökohdat ja muovimöykyt

Tässä lähtökohta pihan rakennukseen. Takapiha täynnä rakennusjätettä - tai pihanrakennusmateriaalia.

Pihasuunnittelussa lähtökohtanani on rinnakkaiselo alueen eläimistön kanssa, estetiikka, helppohoitoisuus ja herkkujen tuotanto.




Hyötytarha sijoitetaan autokatoksen katolle, sillä pihan nurkillä on pyörinyt rusakoita, kaneja ja kauriita. Eiköhän niitä kotiloitakin löydy. Lisäksi pienellä 500m2 tontilla jokainen neliö on arvokas ja kerroksellisuutta kannattaa hyödyntää. Pyrin käyttämään mahdollisimman paljon kotoperäisiä kasveja, jotka sijoitetaan siten ettei mittavia kastelutarpeita synny. Kasviston avainlajeja ovat kallioiselle pihalle sopivat Kissankäpälä ja Kangasajuruoho, jota voi myös käyttää mausteena Timjamin tavoin. Sadevettä kerätään talteen ja hyötytarhan laatikoihin rakennetaan altakastelu käyttäen hyödyksi rakennusprojektista yli jääneitä salaojaputken pätkiä. Hulevesille rakennetaan viivytysaltaita ja imeytyspainanteita. Pihan pinnoitteissa suositaan sadevettä läpäiseviä materiaaleja. Kaltavalle tieosuudelle on tehty sadevettä viivyttävä siksaktaite. Tämä hidastaa veden liikettä, jolloin syksyn lehdet ja roskat jäävät helpommin mutkakohtiin eivätkä päädy sadevesikaivoon.

Kasvatuslaatikot autokatoksen katolla

Syksy 2016



Koteja eläimille jätelouheesta

Allas rakentuu. Lintupuro oikealla.
Lisää koteja eläimille

Säleikköön kiinnitetään linnunpönttöjä

Kasveissa suosin marjoja tuottavia lajeja. Tarkoitus on myös suosia perennoja, jotka ovat perhosten mieleen. Kiviaitaan jätetään koloja ja pensaiden juurelle koivupölkkyjä lahoamaan eli pihanhoidossa suositaan Pentti Alangon huoletonta linjaa, joka tarjoaa asuinpaikkoja myös eläimille. Toivottavasti hallitun hoitamaton pihapiiri on keidas sekä meille että kasveille ja muille eläimille.

Luonnonmukaisia tuholaisten torjuntakeinoja löytyy täältä.

Viljelykalenteri.

Luomu-allas (TM Rakennusmaailma, 11, 2003)

Vesi pumpataan uima-altaasta levää hajottavan UV-suodattimen kautta maa-aines suodattimen pohjalle. Vesi nousee ylös substraatti- ja kiviaineskerrosten läpi. Näitä kerroksia on kaksi, kolme kumpaakin. Kerrosten välissä on kookosmatto. Ylimpänä on koreissa zeoliittia, joka puhdistaa vedestä ureaa ja ammoniakkia. Zeoliitti vaihdetaan 2-3 vuoden välein. Muita aineksia ei tarvitse vaihtaa. Kiviaineskerroksessa tulee olla myös hapetinkivi, jota vasten ohjautuva kupliva vesi hapettaa altaan vettä. Maa-ainessuodattimen pohjalle jätetään tyhjä tila vedestä erottuvalle sakalle. Sakka imetään tarvittaessa pois.



Maa-aines suodattimen jälkeen vesi ohjataan kasvillisuusaltaaseen, jonka tulee olla kooltaan n. neljännes vesialueesta. Tämän jälkeen vesi ohjataan varsinaiseen uima-altaaseen. Puhdistumistehoa säädatään veden kiertoaikaa säätelemällä. Kiertoaika voi olla esim. n. 3-4 tuntia päivässä. Altaan imupuolelle kannattaa asettaa ritilät, joihin myös havunneulaset jäävät.

Esimerkkejä kasvillisuudesta:
Siperiankurjenmiekka
Rantakukka
Pullosara
Rohtokalmojuuri
Sarjarimpi
Rentukka
Luhtasara
Kirjosorsimo
Ruokohelpi


Kirjallisuutta:
Lumiaro, Laaksonen ja Lagerström: Luonnon kaunis pihapiiri 

Marjoja tuottavia köynnöksiä hankintalistalla:
Palsamiköynnös

Marjoja tuottavia pensaita hankintalistalla:
Ruusukvitteni
Pähkinäpensas

Marjovia maanpeitekasveja:
Puolukka
Variksenmarja
Kuukausimansikka

Typpeä sitovia kasveja:
Tyrni
Keltamaite, pv
Valkoapila, pv
Metsävirna, pv - virnat ylipäänsä
Mukulanätkelmä
Mukulapapu
Siperianhernepensas
Norkkomyrtti
Puna-apila
Vuohenherne
Mesikkä
Japanin hopeapensas
Jänönvihma
Suomyrtti

Hyötykasveja varjoon:
Hertta-aralia Udo
Herukat (pv)
Humala
Japanin yrttiputki, salaatteihin, kala-ja kanaruokiin
Karhunlaukka, maustekasvina valkosipulin sijaan
Kirveli
Kotkansiipi
Kuunliljojat (nuoret versot syötäviä)
Maahumala, Suurina määrinä kasvi on myrkyllinen."
Marjasinikuusama (pv)
Minttu (pv)
Nukula (pv) Rohdoksi käytetään kukinta-aikaan kerättyjä kuivattuja kukkalatvoja, joista voi tehdä esim. teetä. Kansanlääkinnässä nukulaa on alunperin käytetty sydän- ja verisuonitautien hoitoon, ja vasta myöhemmin on huomattu kasvin rauhoittavat ominaisuudet.  Se alentaa verenpainetta ja tehoaa sekä hermostollisiin että toiminnallisiin sydänvaivoihin.  Sitä on käytetty myös kouristuksia laukaisevana ja kuukautisia edistävänä rohtona sekä vaidevuosirohtona. Herkkäihoisille kasvi saattaa aiheuttaa ihotulehduksen. Suurina määrinä kasvi on myrkyllinen.
Parsakaali & muut kaalit?
Punalatva, vanha rohtokasvi
Raparperi
Rentoakankaali
Saksankirveli (älä anna siementää)
Salaatti
Sienet
Sitruunamelissa
Tuoksumatara, maustekasvi
Tuoksusimake, vaniljan makuinen mauste
Tähkäkimikki, intiaanit ovat käyttäneet vaihdevuosivaivoihin
Voikukka
Vuohenputki
Vuorenkilpi (teenä)

Kumppanuuskasveja:
basilika + kurkku, kehäkukka, paprika, tomaatti (- oregano, parsa, salvia)
laventeli + chili
kaali + kehäkukat
tomaatti + persilja, vihanneskrassi
artisokka + kurkku, salaatti ja selleri (- peruna)
auringonkukka + kurkku (-peruna)

http://koti.ts.fi/puutarha/kumppanuuskasvit-viihtyvat-keskenaan-kasvimaalla/


Hedelmäpuita:
Makeakirsikka (esim. Stella)

Perhosperennoja:
ajuruohot  *
ampiaisyrtit
hohdekukat
härkit
iisopit
illakot

kärsämöt *
lehtoakileija
leimut
maksaruohot
matarat
mesiangervo
mintut
mäkimeirami *
nauhukset
piiskut
punahatut *
pähkämöt
rantakukat
salviat


Kasveja hulevesipainanteisiin
Viiltosara
Jänönsara
Röyhyvihvilä
Korpikaisla
Luhtakastikka
Rantatyräkki
Suovehka

Uhanalaisia&tarkkailtavia luonnonkasveja:
Kangasvuokko (kivikko)
Keltamatara (kivikko)
Jauhoesikko (veden ääreen)

Muuta:
Keisarinpikarililja (myyräsuojaa muille kasveille)
Magnolia?
Tarhakylmänkukka
Sinivuokkoja (Pähkinäpensaan alle)
Pioni - Dutchesse De Nemours (kielon tuoksu)
Tikankontti
Maariankämmekkä

Henkilön Riikka Kaakkurivaara kuva.




'Terassi'




Pengerryksiä sireenin rungoista




















Kierreportaat hyötytarhaan




















Pengerrystöitä





















Hätävara-autopaikka













Ei niin onnistuneita kasvivalintoja














Mutkittelevia polkuja





















Rasitetie naapuriin






















Pihan kasveja

Hertta-Aralia, Udo
Mukulanätkelmä
Mukulapapu

Köynnökset


Tarha-alppikärhö Purple Spider
Köynnöshortensia*2
Sinisade Blue Moon (kuoli talvella 2016)
Karhunvadelma, Mustila
Kiinanlaikkuköynnös Annikki
Köynnöspinaatti
Viiniköynnös Zilga

Yrtit

Suklaaminttu, 2 kpl
Sveitsinminttu, 2kpl
Mojitominttu


Pensaat

Marja-aronia
Makea marjasinikuusama, Duet
Keltajapaninangervo
Kuutamohortensia
Samettisumakki
Tyrnit (Tarmo& Terhi&)
Mustaviinimarja Marski
Mustaviinimarja Pohjan jätti
Pallohortensia (AbeTwo)
Pihajasmike
Punaherukka Punainen hollantilainen
Pensasmustikka (Alvar&Aino*3&Saani)
Mustaselja
Karviainen
Bourbon ruusu Louise Odier
Yakushiman Alppiruusu
CTA Tigerstedt Alppiruusu



Lehtipuut

Kirsikkaluumut Kometa ja Podorovski
Marjatuomipihlaja (Härkätien herkku)
Omenapuut Pirja & Pekka
Päärynä Pepi
Suklaakirsikka
Tuurenpihlaja
Katsura

Havupuut

Laakakataja (Andorra Compact) 2 kpl
Pilarikataja (80-100cm, Suesica) 1kpl
Kääpiökoreanpihta 1kpl
Riippaserbiankuusi 2 kpl
Kartiovalkokuusi 1 kpl
Kartiovalkokuusi 1kpl

Heinät

Hakoneheinä 1kpl
Hyvänheikinsavikka,  Chenopodium bonus-henricus, 1kpl
Isohelmikkä
Siniheinä 2 kpl
Isosiniheinä 3 kpl
Japaninsara, Ice Dance
Elefanttiheinä, 1 kpl
Idänvarjosara 1kpl


Saniaiset

Harmaa hiirenporras 1 kpl
Hiirenporras 2kpl
Hirvenkieli 4 kpl
Kallioimarre
Kotkansiipisaniaisia
Mukulanätkelmä, Lathyrus tuberosus, 1kpl
Tummaraunioinen 1 kpl
X sananjalka 1kpl
Tarha-andatumi 3kpl
Xkorte 2kpl

Perennat

Hertta-aralia Udo, Aralia Cordata, 1 kpl
Hopeamaruna 12 kpl
Idänpeurankello
Iiris
Isopoimulehti
Idänunikko Brilliant 12 kpl
Jaloakileija Kristall
Jalokello 12 kpl
Jalokuunlilja 'Fire and Ice'
Jaloritarinkannus, Blue Bird
Karhunjuuri 2 kpl
Karpaattienkello 'Blue Clips' 14 kpl
Kaunokainen (Rosamantel) 12 kpl
Kaunopunahattu Magnus 12 kpl
Kurjenkello, Alba
Kuunlilja
Sinikuunlilja, Hosta Sieboldiana 3kpl (syötävä)
Laukkaneilikka (punainen) 12 kpl
Laventeli
Lehtoakileija Ruby Port
Loistokurjenmiekka, Cambridge 2 kpl
Loistotädyke Königs Blau
Mirrinminttu
Meksikonhanhikki 2 kpl
Mukulapapu, Apios americana 1 kpl
Peurankello, valkea 3 kpl
Punakärsämö 12 kpl
Punatähkä
Rohtosuopayrtti
Rotkolemmikki 'Jack Frost' 3kpl
Salvia
Sinipiikkiputki
Siperiankurjanmiekka 4 kpl
Särkynyt sydän, Alba
Tarhaväriminttu
Tummakurjenpolvi
Tunturipoimulehti, keltainen
Tähkätädyke
Väriminttu


Maanpeitekasvit

Maahumala (Variegata) 12 kpl
Tuoksukurjenpolvi (Spessart) 36 kpl
Tuoksukurjenpolvi 12 kpl
Tummakurjenpolvi, Samobor
Ketohanhikki 12 kpl
Perhosorvokki 12 kpl
Kangasajuruoho 12 kpl
Kangasajuruoho 'Magic carpet' 12 kpl
Mesimarja 9 kpl
Keijunkukka, Black Taffeta
Keijunkukka, Electra
Kissankäpälä
Hopeatäpläimikkä, 3kpl
Hopeatäpläpeippi 1kpl

Ahomansikka 4kpl
Mansikka Ria 10 kpl


nämä ja runsas määrä kukkasipuleja ovat maksaneet  2000 euroa (sis. kuljetuksia)
3 suursäkkiä multaa 240 euroa
1 suursäkki asennushiekkaa  78 euroa
14 m3 Metsäpirtin multaa 328 euroa
10 m3 Metsäpirtin multaa 274 euroa






Altaan kustannuksia

Suodatinkangas
Mursketta 2 suursäkkiä 156 euroa
Hiekkaa 2 suursäkkiä 160 euroa
Jokikiviä 1 suursäkki 90 euroa
Jokikiviä 2 suursäkkiä 258 euroa (sis. kuljetuksen)
Allaskumi GreenSeal EPDM, 1mm, 5*7m 333 euroa (vesielämä.fi)
Suojamatto 9m, 365g/m2, 43 euroa (vesielämä.fi)
Suojamatto 8m, 150 g/m2, 84 euroa (vesielämä.fi)
zeoliitti 10 litraa 24 euroa (vesielämä.fi)
Allassubstraatti 120 litraa, 66 euroa
Kasvikoreja 2 kpl 8 euroa
Juurtumisverkkoja 4 kpl 6,80 euroa
toimituskulut 85,70 euroa
suodatinpumppu eco 3000 (10 W) 154 euroa (vesielämä.fi)
UVC-suodatin, 9 W 59 euroa (Bauhaus)
Allasletku 20,50 (Bauhaus)
Letkunkiristimet, 2kpl, 6,90 euroa
Kynsiliittimet, 2kpl, 9 euroa

Allas tähän mennessä: 1526 euroa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti