Väärin tehty * 4

Talossamme on useita hiukan epätavanomaisia ratkaisuja, jotka ovat herättäneet vierailijoissa hämmennystä. Joku kommentoikin ettei oikein uskalla sanoa mitään, kun ei tiedä onko homma kesken vai onko kysessä taiteellinen ratkaisu.

Märkätornin seinässä harkot kuultavat läpi ja 2. kerroksen kylppärin lattiavalu on jätetty esiin seinään selkeänä painumana. Katselin jo työmaan edetessä, että kerrosten välinen valu olisi hauska jättää näkyviin. Nurkassa oleva ikkuna vaati lisäksi selkeän linjavalinnan, joko selkeän raffia pintaa tai sitten seinää työstetään pitkään ja hartaasti. Tällainen voimakas sivuvalo paljastaa seinäpinnasta pienimmätkin epätasaisuudet.

Kamera näyttää prosessoineen valaistustilannetta kuin oltaisiin Pantheonin temppelissä. Korkealla oleva ikkuna piirtää kyllä tilaan päivän mittaan siirtyvää valokeilaa, mutta noin jyrkkä kontrasti ei sentään silmin katsottuna ole.

Pari työmiestä katseli esiin jätettyä märkätornin laattaa ja totesi että onhan tuo ihan mielenkiintoinen ratkaisu, mutta se vasta on karmean näköistä, kun kevytsoraharkot on tasoitettu niin, että ne kuultavat läpi. Tästä innostuneena kutsuinkin heidät kellariimme tutustumaan 'navetan seiniimme'. Harkot on sivelty vain ohuella kerroksella antiikkilaastia. Ikkunoiden pielet ovat pehmeitä, pyöreitä ja epämääräisiä. Olisi ollut hauska olla kärpäsenä autonkatossa heidän paluumatkallaan. Vaatiko ammatillinen ahdistus suurempaakin prosessointia vai selvittiinkö muutamalla huh huh huokauksella.

 Loikoillessani tyttären vieressä yläkerran parvella huomasin, että ikkunan pielen alareunaan oli kirjoitettu laudan sijainti 'vänster lilla'. Ajattelin, että nämä pienet muistot rakentajista olisi hauska jättää muidenkin löydettäväksi, joten vahasin kirjoituskohdan vain hyvin kevyesti. Tälläisiin ratkaisuihin tuskin päädyttäisiin, jos viimeitelytöitä tekisi ammattilainen urakalla. Ainakin se vaatisi rakennuttajalta aktiivista paikallaoloa tai pitkää yhteistyötä maalarin ja rakennuttajan välillä, jotta maalari osaisi ehdottaa epätavanomaisiakin ratkaisuja.

Pihalla monet ratkaisut perustuvat siihen, että tutkitaan ylijäämäkasoja ja mietitään missä materiaalia voisi hyödyntää. Näitä punaisia umpitiiliä oli jäänyt runsaasti yli. Umpitiilet kestävät huonosti ulkona, mutta ajattelin niiden sopivan katokseen pyörien alla, missä ne eivät juurikaan kastu. Aluksi ajattelin rajoittaa tiilikatteen tähän, mutta niitä tuntui riittävän myös kävelypolkujen katteeksi. Ajattelinkin sitten, että hajoavat kun hajoavat- sopiihan tiilimurskakin puutarhapoluille. Tavoitteena ei myöskään ole viivasuoraan rajattu polku, vaan kaartuva ja vuoroin laajeneva ja kapeneva polku, johon epämääräisempikin pinnoite sopii. Ladoin tiilet myös kalanruotokuvioon, jolloin jo lähtökohtatilanne on kauempana viivasuorista särmistä. Katsotaan mitä tiilille tapahtuu. Puutarhan tulevalle vihreydelle se tarjoaa kuitenkin kauniin värikontrastin.

Jännitystä keski-ikäiselle naiselle

Mitä keski-ikäinen nainen tekee, kun Etelä-Amerikan reppureissut ovat vain kaukainen muisto, mutta iltapäivään olisi mukava sisällyttää hiukan jännitystä.
- Siirtää toimivaa kompostoria kuopan yli lankkua pitkin hilaten.
Kaikkien Murphyn lakien vastaisesti homma onnistui. Kompostori oli huomattavasti kevyempi kuin luulin. Kippaamani biojätteet ovat ilmeisesti haihtuneet vesihöyrynä ilmaan.

Muualla hommat eivät omalta osaltani olekkaan sitten suuremmin edenneet, mutta mies on saanut sokkelin slammaustyön valmiiksi. Itse olen kasannut sokkelin ympärille salaojasoraa oikeaan korkoon ja nakellut sokkelin viereen kivilouhetta. Sorapenkereen tukemiseen olen käyttänyt ylijäämäharkkoja. Tässä vaihteeksi näkymä talon takasivulta. Syksyn aikana olisi vielä tarkoitus saada rakennettua koppero IV-pömpeliä varten.

Arjen ylellisyyttä

Koko viime talvi meni raksasumussa. Maailman menoa ja uutisia juuri tarkkailematta. Maailma ei kuitenkaan pysähtynyt.

Itse teippaan nyt oven karmirakoja tiiviimmiksi kotonani. Eurooppa tiivistää rajojaan. Miljoonat ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Vain hetki sitten sotaa pakenivat myös isäni ja isoäitini. Ihan tavallinen arki on arjen ylellisyyttä.

Ovihuoltoa ja myyrän työtä

 Olen ollut oviimme todella tyytyväinen. Kuvassa on pääovemme, jonka lasiaukosta arkkitehtimme olisi halunnut suuremman. Suuri lasitus pääovessa tuntui itsestäni kuitenkin jotenkin julkitilamaiselta ja psykologisesti turvattomalta. Lisäksi tuntuu mukavalta, että näkymä rajautuu mukavaan maisemaan eikä tömähdä sisäänkäynnin betonikaiteeseen. Neliöikkuna tuntuu edelleen luontevalta ratkaisulta 'babuskan mökissämme'.

Harmikseni huomasin kaikkien ulko-ovien kuitenkin olevan nyt hiukan vinossa niin että yläkulma hankasi hiukan vastakappalettaan. Otin yhteyttä ovitehtailijaan ja hän sanoi, että todennäköisesti asennusohjeen kohtaa 10 ei ole noudatettu.
" Lopuksi vaihda kustakin saranasta kaksi (2) ruuvia siten, että ne menevät karmin ja kiilojen läpi seinään saakka eli saranat kiinnitetään seinään. Ruuvikoko on 5 x 70-120 mm."
Siispä otin kirvesmiehiin yhteyttä ja he tulivatkin tänään fiksaamaan ovet kuntoon. Jatkoin huoltotöitä öljyämällä viilupinnan. Toimenpide, joka olisi oikeastaan pitänyt tehdä asennuksen yhteydessä, mutta jäi kaiken tohinan keskellä tekemättä.

 Pääosan raksa-ajastani on viime viikkoina kuitenkin vienyt maan tonkiminen. Olen pähkäillyt sopivia kallistuksia ja lapioinut kasveille riittävän syvää kasvualustaa murskeen keskelle. Istutussyvänteiden keskellä mutkittelee katettuja polkuja, joten tonttimme on aika mielenkiintoisen näköinen.

Murske ja salaojasora on päätynyt pääosin tänne - tulevaan sadevesialtaaseemme, joka on keittiön ikkunan alla. Allas rajautuu kalliorinteeseen, joten kalliota pitkin valuva sadevesi tulee myös ottaa huomioon. Altaan pohjalla on salaojasoraa. Reunan muodostavat kallioseinämä ja tontilta louhitut kivenlohkareet, jotka on peitetty murskeella. Tähän päälle tulee suodatinkangas, asennushiekka ja allaskumi. Koko komeus maisemoidaan luonnonkivillä ja reunakasvillisuudella. Vielä saa lapio siis heilua jonkin aikaa.

Uusia nurkkia

 Viime viikkoina olen aloittanut ikkunasyvennysten vahausprojektin. Starttasin olohuoneen nurkan pienestä ikkunasta. Olin jo niin tottunut puun väriin, että mietin aluksi onko kuultava vaha nyt sittenkään niin hyvä ajatus. Nyt silmä on taas tottunut tähän ratkaisuun ja kyllä tämä vaalean kuultava syvennys hyvä on. Vahaukseen olen käyttänyt vesiliukoista ja nopeasti kuivuvaa puuvahaa. Olohuoneen nurkkaan olen ripustellut neliötauluja, joiden ryhmään ripustaminen on tavallisesti hankalaa. Nyt taulut sijoittuivat aukotuksen innostamina sinne tänne.

 Kaideprojekti saatiin viimein päätökseen parven osalta. Ihan kiva tuosta lopulta tuli ja kaide jatkaa hyvin porraskäytävän puiden pystylinjaa. Näin sitä aina itselleen selittelee, että ratkaisu, johon syystä tai toisesta päädyttiin onkin sitten kuitenkin juuri se oikea.

Myös makuuhuoneen ikkunasyvennykset on nyt vahattu ja täällä pimeämmällä puolella huomasi hyvin miten paljon ratkaisu vaikutti huonetilan valaistukseen. Makuuhuoneiden ongelmana on ollut myös sopivien pimennysverhoratkaisujen löytäminen. Ikkunat sijoittuvat ihan nurkkiin tai sitten vino katto ohittaa ikkunan kulman vain muutaman sentin etäisyydeltä. Kaikki on millin tarkkaa eikä sopivia kiinnitysratkaisuja tunnu aina löytyvän. Tähän makuuhuoneeseen hankittiin ikkunan päälle sijoitettavat rullaverhot, sillä halusin säilyttää ikkunoiden yksinkertaisen neliömäisen ilmeen. Tytön parven kiinteässa ikkunassa valkoinen rullaverho tulee ikkunasyvennyksen sisään.

Makuuhuoneen oven takana on pari paneeliseinään tehtyä syvennystä, joiden taustaseinän ratkaisua mietiskelin. Loogisuuden vuoksi päädyin samaan savipinnoitteeseen, jota on käytetty hormeissa ja kiviseinissä muuallakin. Koloja ei tähän varsinaisesti suunniteltu. Halusin kuitenkin hormin ja seinän väliin jääneelle hukkatilalle jotakin käyttöä ja eiköhän näihin koloihin jotakin tarpeellista ala kertyä.

Pikku-Italian haasteet

Kodinhoitohuone tuli jossakin vaiheessa nimettyä Pikku-Italiaksi. Ajattelin, että siellä vallitsevan rennon tunnelman avittamana kodinhoitokin kävisi kuin leikki. Pitäisi kuitenkin varoa kuinka tiloja käy nimittelemään. Pikku-Italiasta on tosiaan tullut Pikku-Italia. Kuvasta näkyy kuinka matalalle viemäröintilonkerot Italiassa asettuvat. Katon ratkaisu odottaakin jostakin kumpuavaa tarmoa ja luovuuden puuskaa. Ja putkiahan ei sitten kiemurtele vain katossa... niitä menee myös lattialla ja seinillä. Mitenhän näiden kaikkien putkien kanssa oikein selvitään. Lisäksi mietityttään lattiakaivopumppaamon huolto ja puhdistus. Toivottavasti joku päivä kattoonkin löytyisi siedettävä ratkaisu. Pikku-Italian haasteet eivät tietenkään tähän lopu.

Pyykinkuivatuksen suunnittelin aluksi tapahtuvan narulla, joka on kiinnitetty seinäkoukkuihin, jotka puolestaan on kiinnitetty puukapuloihin. Arvasin harkkoseinän soveltuvan huonosti kiinnitykseen, jossa on vetoa, joten varasin molempaan kapulaan neljä järeää proppua. Mutta eipä auttanut sekään. Niin vaan kapulat kampeutuivat irti seinästä. Tutkimme eri telineitä rautakaupasta Ikeaan, mutta kaikki tuntuivat kovin huterilta. Lopulta rohkaistuimme näpräämään perinteisen telineen itse jämäpuutavarasta. Toivottavasti Pikku-Italiaan on vihdoin löytynyt jotakin kestävää. Pesukonekin pyörii juuri sopivasti koekäyttöä varten.