keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Iltasadun aikaan

Miehellä on iltasatuvuoro, joten päädyin kokeilemaan uutta kameraani. En todellakaan ole mikään kuvausekspertti, joten kameran mukana tullut Rajalan Digijärkkärikurssi tulee tarpeeseen. Täytyy vain etsiä sille aika kalenteristani.

Täytyy myöntää etten ole yleensä järin innostunut tyypillisistä arkkitehtuurikuvista. Kodit tuntuvat edustusasunnoilta, joissa ei asu kukaan tai asukas on aina sama persoonaton hahmo samoin huonekaluin. Pidän enemmän jännitteisistä kuvista. Kuvista, joissa ihminen on läsnä poissaollessaankin. HSn Hannes Heikuran kuvat öisestä Helsingistä ovat itselle sellaista kuvastoa, jota jaksaisi tutkailla kauemminkin.

Sisustuslehtien ja blogien kuvissa minua taas ärsyttää nykyinen muoti, jossa kaikki on ylivalotettua ja alisaturoitunutta. Blääh. Pitää varmaan mennä nukkumaan netissä narisemisen sijaan. Itsehän ei tietenkään jaksa käsitellä kuviani yhtään mitenkään...mutta jospa kurssin jälkeen innostuisi paneutumaan kuvauksen saloihinkin. Kerran muistan kyllä nähneeni kivoja kuvia suomalaisten kotien sisustuksista. Suunnittelijana oli Hanni Koroma.









































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti