perjantai 6. helmikuuta 2015

Lattiavalu

 Olohuoneen lattialämpöverkostoa
 Ikkunat ja seinien alaosa suojattiin valua varten
 Näkymä keittiön ikkunasta kohti ovea. Punaiset, suojaputkessa olevat lämpöputket, täytyi kovertaa styroksiin että lämpöputket mahtuisivat hyvin ohuehkoon pintalaattaan (reilu 7cm).
 Lattia liipattiin koneella useampaan kertaan
Tuloksena on samettisen mattamainen pinta. Yläkerran kylpyhuoneen pinta liipattiin käsin ja pinnalla näkyykin selvä sementtiliimakerros.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Tammikuun alun satoa

 Sisäportaat on nyt valettu. Massa oli tällä kertaa niin kiinteää, että se jämähti letkuun. Pumin kuljettaja jyskytti putkea auki 40 minuuttia. Lopulta valu saatiin tehtyä, mutta portaisiin ei saanut enää hyvää pintaa.
 Myös ulkoportaat valettiin, joten massa oli ulkolaatua. Ulkoportaat koostuvat muutamasta erillisestä osasta, jotta portaat säilyvät ehjinä ja halkeamattomina. Valupäivä sattui olemaan harvoja pakkaspäiviä, joten portaiden päälle tehtiin monikerroksinen katos ja lämpöpuhallin puhkui lämpöä alimpaan pussukkaan.
Puolet yläpohjasta on nyt täytetty Termexin puhallusvillalla.
 Seinien yläosaa täytyi lisätäyttää tekemällä viilto Intelloon. Paikkasin Intellon teipillä ja laitoin reiän päälle vielä toisen Intellon, jonka vedin koolausten alle.
 Kellarin seiniä olen slammannut antiikkilaastilla. Seinien viereen pitäisi tehdä vielä pieni 'jalkalistavalu', koska tilassa on lattiakaivo eli se on märkätila.
Seiniin olen asentanut 50mm villakerroksen. Ohut villalevy ei tahdo kestää seinissä, joten kiinnittelin levyjä aluksi hätäpäissäni pienillä teipinpalasilla. Seuraavana päivänä päätin siirtyä niitteihin. Levyn yläosan nitominen viereisiin koolauksiin osoittautui toimivaksi ratkaisuksi.




Villojen kiinnitys seiniin vapauttaa mukavasti alakerran lattiapintaa. Ehkä tässä päästään joskus pintalaatan valuun asti.
Sähkökaappi on nyt siirretty lopulliselle paikalleen.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Tiluksilla

 Yläkerran tilusten tarkastelua
 Savuhormin yläpohjan osuus on slammattu. Hormistot paketoidaan vielä 100mm mineraalivillalla.
Keskiosan IV-hormistot ovat melko hyvässä mallissa. Reilu metri tulisi vielä edetä ylemmäs. Peltikattoa ei nyt talvella puhkaista vaan seuraavaksi yritetään saada pintalaatat valuun.

maanantai 22. joulukuuta 2014

lauantai 20. joulukuuta 2014

Edistysaskelia

Tämän viikon aikana kaksi muutakin hormilinjaa on saatu nostettua välipohjan tasalle. Etualalla olevassa hormistossa kulkee kahdeksan kanavaa

 Märkätornin olohuoneen puoleisesta seinästä puuttuu vielä 2-3 harkkoriviä. Puhallusvillan ensimmäinen osatäyttö on 6.1.
 Sisäportaan muotti ja raudoitus on valmis.
Myös ulkoporras on valmis maanantain valua varten. Pressu on jo levitetty porrasaukon päälle ja kellarin raollaan olevasta ovesta virtaa hiukan lämmintä ilmaa porraskuiluun.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Muurausta, tiivistystä ja raudoitusta

 Tällä viikolla olen aloitellut Intellon tiivistämistä betonipintaan. Sisäpuolisen koolauksen alapuolelle olen leikannut SPU siivuja, joihin myös pintalaatta tulee rajautumaan. Valitettavasti unohdin tehdä tiivistämisen märkätornin kohdalla ajoissa, joten toivottavasti siinä kohtaa riittää Intellon taivutus alajuoksun alle.
 Toisen kerroksen märkätorni on liki puolivälin ja maanantaina tehdään täyttövalu. K-Raudan auto toi lisää rautaa tontille ja nosti samalla juotosbetonisäkin ylös, mikä nopeuttaa mukavasti maanantain urakkaa. Savuhormi on jo lähellä sisäkattoa.
Sisäportaiden raudoitukset ovat lähes valmiit.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Viikon työt

Portaat valetaan paikan päällä. Ensin paikalle täytyi kuitenkin tilata timanttiporari suurentamaan porrasaukkoa. 

Märkätorniin tehtiin muotti ja välipohjan valu keskiviikkona. Samalla valettiin myös kellarin ulkoportaan tasainen osuus. Massa ei tälläkään kertaa ollut mitä pitäisi, josta reklamoin tehdasta. Saapa nähdä alkavalla viikolla oliko pienasiakkaan huomautuksella mitään merkitystä. Torstaina pidettiin työmaakokous, jossa käsiteltiin portaikon rakennetta. 

Lauantaina kodinhoitohuoneen lattiakaivon ympärille tehtiin korjausvalu ja hiottiin kellarin lattioista betoniliima pois. Sunnuntaina siivoiltiin ja kannettiin muuraustarvikkeita paikasta toiseen.