keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kanat tai verkko

Parven kaiteeksi piti tulla puukehysten väliin pingoitettu metalliverkko. Jonkinlainen kommunikaatio-ongelma sai kirvesmiehet käsittämään, että kyseessä on väliaikainen ratkaisu ja he olivat survoneet verkon paikoilleen miten kuten. Mies ja lapset eivät verkosta koskaan innostuneet vaikka selitin, että kyllä siitä paljon hienompi kunnolla pingottamalla saadaan. Niinpä mies käytti tilaisuuden hyväkseen, kun visioin lasten kanssa kesäkanalan perustamista tulevina kesinä. Se on joko kanat tai verkko. Kanaoption säilyttääkseni siirryinkin sitten puukapulalinjalle. Tänään kiinnitimme ensimmäiset kaidepuut paikoilleen. Halusin ilmeen säilyvän kevyenä ja kattopinnan ehjänä joten kaidepuun yläpäässä on tappikiinnitys. Lisäksi vino kattopinta itsessään lukitsee puun hyvin paikoilleen putoamissuunnassa. Tumpelon ja tampelon työn jälki ei ole puuseppätasoa, mutta kotihan syntyy itse tuunaamalla.

Kulverttiin on asennettu 3m pitkä jättipatteri. Pienehkön tilan lattialämmityksen teho ei yksin riitä ilman esilämmitykseen. Näin jälkikäteen mietin olisiko seiniin kannattanut asentaa jonkinlainen seinälämmitys, jos sellaisia ylipäänsä on saatavilla. Kulvertin tekniikan pitäisi nyt olla valmis. Sisääntuloputken oikealla puolella näkyy pieni moottori, joka liikuttelee sulkupeltiä. Tosin vesitysputki pitäisi ymmärtääkseni vielä vetää lattiakaivolle asti.


Eteisestäkin on pahimmat rakennustarvikerydöt saatu siirrettyä kellariin. Uusia mööpeleitä emme ole tänne hankkimassa joitakin säilytyskalusteita lukuun ottamatta. Omia, mummojen, mammojen ja kumminkaimojen kalusteita siirrellään kunnes ne löytävät oman paikkansa.








Tämän huoneen askarteleva asukki suoltaa käytettyjä piirustuspaperiarkkeja maailmalle liki paperikoneen tahtiin. Ympäristön ja nuukuuden nimissä arkit piirretään tietysti molemmin puolin. Voi sitä ilon päivää, kun jumpparenkaat saatiin vuoden tauon jälkeen taas käyttöön. Ehkäpä paperinkulutuskin maltillistuu.





Lisää iloa on tuottanut myös legokaupungin jälleenrakennusprojekti. Viimeeksi kaupunkiin kurvasi legofriendsien keikkabussi. Matala parvitila toimii loistavasti juuri tämänkaltaisessa toiminnassa. Sen sijaan pidempiaikainen siivois- ja järjestelytyö saa aikuisen selän parkumaan vaikkei selkävaivoja muuten olisikaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti