Aluksi suunnittelin hyllyn olevan valkoiseksi kuultokäsiteltyä puuta kuten ikkunoiden kehyksetkin. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, kun tajusin keittiön vaakalinjojen olevan mustia. Sokkeli on mustaa levyä ja pöytätaso Ylämaan vihreää graniittia. Olisikin luontevaa, jos hyllykin olisi musta. Rautakaupasta löytyi sopivat kannattimet ja pitkä liimalevy. Mustaa petsilakkaakin oli vielä purkin pohjalla.
Keittiösuunnittelun lähtökohtana on ollut perhe, jolta tavarat tuppaavat jäämään käytön jälkeen niille sijoilleen, leivänmuruja on pöydillä ja lattioilla ja kaapistot kolisevat volttien ja kärrynpyörien tiimellyksessä. Valkoinen keittiö, jossa jokainen naarmu, muru ja väärin aseteltu tavara huutaa läsnäoloaan ei todellakaan sopisi meille.
Laiska emäntä halusikin kirjavan lattiapinnan, johon tahrat uppoavat visuaalisesti. Alasokkeli on tumma ja alakaapit kirjavat, sillä ne saavat eniten osumia lasten touhuissa. Tummalta kirjavalta tasolta murusetkaan eivät niin erotu. Kivitaso ja vanhan ajan tiskipöytä kulmakanttauksella säästävät laiskan emännän hermoja lasten kokatessa; sama se mihin kuuma uunipelti lasketaan tai roiskuuko vettä tai öljyä tasolle. Eniten käytössä olevat astiat on sijoitettu alakaappeihin, jotta lapset voivat helposti suorittaa yhdyskuntapalveluksia astiantiskikonetta tyhjentämällä.
Laiskan emännän keittiössä ei missään tapauksessa laiteta ledinauhaa alasokkeliin - sehän kohdistaisi huomion lattialla killottaviin leivänmuruihin. Laiska emäntä laittaakin tunnelmallisen himmeän valaistuksen vieraiden saapuessa. Työtasolla ei ole yhtenäistä valaistusta, vaan valot sammutetaan niistä kohdin, joihin huomiota ei haluta kohdistaa. Sen sijaan valolla pyritään kohdistamaan huomio siihen hiukan siistimpään pöytätason kohtaan - kunhan sellainen vain aina löytyisi. Ja mitä laiska emäntä tekee, kun kevätaurinko armotta paljastaa kaiken?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti