perjantai 25. joulukuuta 2015

Lämmönjakomittauksia 2


Joulu on myös Kissankäpälässä.












Tein uusintamittaukset lämmön jakautumisesta eri kerrosten välillä. Tällä kertaa kiinnitin mittausanturin hiuslenkillä tytön pyyhekumiin, jotta sain anturin sijainnin suhteessa venttiiliin ja kanavan seinämään vakioksi. Tulos ei kuitenkaan olennaisesti muuttunut edellisestä.

Ilma esilämpenee kulvertissa 12 asteeseen. Kellarin työhuoneeseen ilma tulee suoraan kulvertin seinässä olevan aukon kautta, joten venttiilissä ilma on lähes saman lämpöistä kuin kulvertissakin. Työhuoneen sisälämpötila on 21 astetta, mikä itselle tuntuu viileähköltä. Vedon tunteen kannalta tilanne on kuitenkin sikäli siedettävä, että tuloilmaventtiili on ovellisen kirjahyllyn takana, joten viileä tuloilma leviää työhuoneeseen hitaasti laajan pinta-alan kautta.

Ilma näyttäisi lämpenevän selvästi tiilisissä pystykanavissa. Ensimmäisen kerroksen venttiilin kohdalla ilma on esilämmennyt 19 asteeseen ja toisen kerroksen venttiilin kohdalla 22.3 asteeseen.

Lattialämmitys on tällä hetkellä toiminnassa osassa kellarikerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa lattialämmitys on päällä ei-termostaattiohjatuissa piireissä (kylpyhuone, eteinen ja olohuoneessa lähellä ikkunaa). Toisessa kerroksessa mikään lattialämmityspiireistä ei ole toiminnassa.

Olen nyt täydentänyt IV-tietoja 'painovoimainen ilmanvaihto' -sivulle. Toivottavasti kokonaisuus on nyt selkeämpi. Yritin myös täydentää tietoja mahdollisimman kattavaksi paketiksi.

Kävin aatonaattona myös katolla tutkimassa kondessitilannetta ja poistamassa neulasia katon taitteista. Pysäytin rotorventin ja yritin lamellin raosta tirkistellä kammion sisään. Vesilammikoita tai pisarointia en havainnut. Toisaalta pisarointi kertyy luultavasti kammion 'sisäkattoon', jota en pystynyt havainnoimaan. Muovisen poistoputken sisäpinnalla pisaroita oli kuitenkin näkyvissä. En sitten tiedä oliko kysessä viemärin tuuletusputki vain radonputki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti