sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kustannuksista


Muissa blogeissa on haastettu jakamaan kustannustietoa, joten kannan minäkin korteni kekoon. Materiaalien osalta pääsee aika hyvin jyvälle tutkimalla rakennekuvia ja tutkimalla esim. taloon.com sivuston hintatietoja. Suurin yllätys itselleni tuli työn osalta. Työ on Suomessa kallista. Lähes kaikki, mitä ympärillämme on, on teollisesti tuotettua ja kustannushiottua. Omakotirakentaminen on kuitenkin edelleen käsityövaltaista tumpulointia ja yksilöllisesti suunnitellut omakotitalot vielä eräänlaista prototyypin rakentelua. Eli työ on kallista ja sitten vielä suunnitelmissakin on virheitä. Ihmiset sairastuvat, tavara ei tule ajallaan, hankalista olosuhteista johtuen joudutaan käyttämään erityiskalustoa nostoihin, jne. Tässä vain osa niistä syistä, jotka nostivat kustannuksia.

Maanrakennuskustannukset voivat olla mitä vain, mutta tässä joitakin kustannuksia meiltä, jos tästä on jollekin apua.
Suurelementit (seinälaudat 2krt maalattuina) & puuosan materiaalit n. 72 000 eur
Kellarikerroksen rakenteet (anturoista holvin kattoon) ja työt n. 66 000 eur (katto on aikamoista silppua eli lisävaluja on paljon)
Betonilattiavalut kellariin ja 1. kerrokseen n. 3500 eur (1. kerrokseen koneellinen liippaus & silikaattikäsittely)
Sisäportaat n. 5000 eur/kpl
Sähköurakka sis. sähkösuunnitelman ja ohjelmoitavan logiikan talotekniikalle n. 30 000 eur (ei valaisimia)
Kirvesmiestyöt suurelementtien pystytyksestä sisäpuolen panelointeihin n. 60 0000 eur (tästä puuttuu vielä autokatoksen säleikkö ja kattoterassin porras alas pihalle. Myös takaterassi on vielä rakentamatta)
Ikkunat (Skaala Alfa 30) 16 000 eur (ikkunoita on 25 kpl ja osa niistä paloikkunoita, osassa putoamisvaara, jne.)
Väliovet n. 4 000 eur (lehtikuusiviilua, yksi ääntä eristävä ovi)
Ulko-ovet n. 8 400 eur (3 kpl vasikallisia ovia ja 1 kpl ikkunallinen palo-ovi)
Keittiö (Puustelli Miinus) koneineen (Siemens) ja asennuksineen n. 13 000 eur (kivitason 'Ylämaan vihreä' tilasin asennuksineen Kivihusun kautta ja se mahtuu myöskin tuohon keittiöbudjettiin)
Lupamaksut 2520 eur
Sähkö & puhelinliittymät 1320 eur (tontilla oli vanha talo, jonka liittymät jaettiin naapurin kanssa- liityimme myös vanhaan viemärilinjaan, joten katua ei tarvinnut kaivaa auki)
Teetimme työt pääosin tuntitöinä ja täällä pääkaupunkiseudulla tuntui vallitsevan aika pitkälle 45 eur/h kartelli (sis. alv). Pikkuhommissa hinnoittelu on varmasti korkeampi.
Koti7 blogissa mainittiin kokeneen arkkitehdin arkkitehti- ja pääsuunnittelupalkkioksi 6000 eur. Me maksoimme paaaaaljon enemmän. Ilmeisesti pääkaupunkiseudulla on suunnittelussa ihan eri hinnat.
Itse olemme tehneet vain pintatöitä.

Kannattaako omakotitalon rakentaminen? Pienelle ja kokemattomalle rakennuttajalle hanke on niin iso ja riskialtis etten sitä kenellekään erityisesti suosittele. No -  rikkaalle, rakennusalalla toimineelle hyväkuntoiselle eläkeläiselle voisin suositella. Hänellä on rahaa, aikaa ja tietotaitoa. Rakennusalalla toimiva nuori suunnittelija voisi taas saada omassa työssään hyödyttävää tietotaitoa. Mitään kaupallista voittoa ei ainakaan kannata kuvitella saavansa niin kuin ehkä joskus takavuosina. Jos talon joutuu myymään, myyntihinta voi hyvinkin olla kustannuksia pienempi. Syrjäseuduilla talon kauppaaminen voi olla todella työlästä.  Kannattavampaa voi olla vanhan talon hankinta ja remontointi vähitellen. Remontointia yhteiskunta tukee mehevillä kotitalousvähennyksillä, kun taas uudisrakentajalla iso osa talon kustannuksista syntyy erilaisista veroista ja maksuista.

Rahan lisäksi täytyy vielä ajatella aikaakin. Rakennuttamiseen saa uppoamaan uskomattoman määrän työtunteja, vaikkei mitään ammattitöitä tekisikään. Tuo aika on pois jostakin ja koska rakennuttajat ovat usein perheellisiä niin lasten ja puolison kanssa vietetty aika käy vähiin. Samalla lapset tarvitsisivat kuitenkin enemmän aikaa ja kuuntelua esim. uuteen päiväkotiin ja kouluun sopeutumisessa. Asia on tietysti tyystin erilainen jos rakennuttajana on lapseton pariskunta, jonka yhteinen harrastus rakentelu on.

Jos kaikesta huolimatta joku päätyy rakennuttamaan, toivotan onnea ja voimia.

7 kommenttia:

  1. Minustakin on ollut ihan mielenkiintoista katsoa eri blogeista kustannuksia pk-seutu contra muu Suomi. Mekin maksettiin arkkitehdille paljon enempi kuin 6000€ ja meidän projektissa arkkitehti (joka toimi myös pääsuunnittelijan roolissa) käytti hankkeeseen liki 200 työtuntia. Meidän hankkeessa koko helahoito eli Arkkitehtisuunnittelu + LVI-suunnittelu + sähkösuunnittelu + valaistussuunnittelu + rakennesuunnittelu + vastaavan mestarin palkkio + IV-valvojan palkkio + kvv valvojan palkkio teki yhteensä tasan 24.000€ eli noin 4,2% hankkeen kokonaiskustannuksista, jos kustannukset pysähtyvät meillä tasolle 575.000. Vanhaan hyvään aikaan kiinteistövälittäjät kuittasivat itselleen saman prosentin, jos kiinteistö myytiin.

    Suunnittelussa peukalosääntö menee mielestäni sillä tavalla, että jos arkkitehti saa yhden rahan, rakennussuunnittelija saa puoli rahaa, LVI-suunnittelija taas puolet siitä eli neljänneksen.

    Esim. vastaavan mestarin palkkio voi vaihdella paljonkin, riippuen siitä mitä sovitaan, ja montako käyntiä ja kuinka usein rakennustyömaalle pitää sopimuksen mukaan tulla katsomaan. Itselläni vastaava mestari seurasi meidän "puuhastelua" myös blogin kautta, ja tämä säästi kustannuksia vähän, eli hänen ei tarvinnut tulla paikalle niin usein, kuin muuten olisi tarvinnut tulla.

    Itse isännöitsijän roolissa tiedän myös rakentamisesta ainakin jotain (ainakin olen itse siinä luulossa), ja pystyn jotain myös tekemään ja ainakin alustavasti katsomaan perään, että meneekö asiat oikein vai eikö mene. Toinen - ja ehkä merkittävämpi etu - omasta työstäni oli se, että tiesin jo vanhastaan kaikki ne urakoitsijat, joilta homma sujui, ja käytin niitä itsekin. Eikä mennyt mikään homma pieleen, eikä tullut lopussa riitaa ja reklamatiokierrettä, mikä myös näyttää olevan monen talonrakennusprojektin lopputulos. Varsinaiset "vilunki yrittäjät" (sikäli kun sellaisia vielä on? hankalammaksi on asiat viime aikoina tehty, ja esim. tilaajavastuu.fi paljastaa nämä aina armotta) myös aivan erityisesti lähestyvät talonrakentajia, koska ammattiostajat esim. isännöitsijätoimistot ei tällaisilta veijareilta mitään osta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei

      Isännöitsijän työstä on varmasti ollut hankkeessasi paljon apua. Meillä nuo suunnittelukustannukset jakautuivat aivan eri tavalla. Ensin mietin laitanko hintoja, mutta sitten ajattelin ettei kenenkään henkilötietoja ole tänne laitettu. Lisäksi ihmiset varmaankin mielellään kertovat hintoja muille rakentajille silloin kun ovat maksaneet jostakin vähän tai keskimääräisesti. Silloinhan sitä vaikuttaa hyvät kaupat tehneeltä fiksulta ihmiseltä, mutta tämä vääristää ihmisten kustannuskäsitystä. Joten tässä vielä suunnittelukustannuksista pöljäksi leimautumisen uhallakin:
      Sähkösuunnittelu oli upotettuna sähköurakkaan eli sen hinnoittelusta ei ole tarkempaa tietoa. Samoin puurakennuksen rakennesuunnittelu tuli suurelementtitoimittajalta. Pää/vastaavalle rakennesuunnittelijalle, joka suunnitteli kellarin ja märkätornin rakenteet ja toimi yleisenä rakennekonsulttina maksoimme n. 4000 euroa. LVI-suunnittelun kustannuksia olenkin käsitellyt tuolla ilmanvaihdon osuudessa. Arkkitehtisuunnittelu oli n. 27 000 eur. Täällä kävi tutustumassa toinenkin talohanketta valmistellut, jonka arkkitehtisuunnittelu oli samaa luokkaa, joten tiettävästi emme ole pääkaupunkiseudun ainoita, jonka suunnittelukustannukset ovat tuolla tasolla.

      Poista
  2. Me säästettiin ja aiotaan säästää suunnittelemalla kaikki mahdollinen niin valmiiksi kuin osataan ja pystytään. Piirsin talon pohjaa vähintään 50-100h ennen kuin esittelin valmiin pohjan arkkitehdille. Myös ulkonäön skissasin itse valmiiksi hänelle. Samoin sähkö/valaistussuunnitelma piirretään itse tarkasti ja määritellään valaisimet, pistorasiat jne. Myös LVI suunnitelma syntyy samoin. Määrittelen valmiiksi kuviin mihin tulee kaivot ja vesipisteet. Piirrän näkemykset mistä minun mielestäni kannattaa vetää mitäkin putkia ja mihin iv venttiilit sijoittuu huoneessa. Näin ammattilainen vain ns. korjaa kuviin kaiken tarvittavan. Aikaa säästyy ja koska nautin suunnittelusta, tämä on vähän win win -juttu :)

    Arkkitehtisuunnittelu 1800€ on sovittu kiinteäksi hinnaksi. Toivotaan ettei ylity. Muu suunnittelu pitää saada alle tuon hinnan, eli ollaan budjetoitu suunnitteluun max. 5000€ ja paljon omaa "työtä".

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei

      Entä pääsuunnittelu? Pääsuunnittelijanhan täytyy käydä rakennusvalvonnassa esittelemässä kuvat, olla läsnä ainakin työmaan aloituskokouksessa jne. Muistelen, että jollakin bloggaajalla oli käynyt sekaannus, kun palkkio ei ollutkaan käsittänyt pääsuunnittelijan tehtäviä vaan vain arkkitehtisuunnittelun. Samoin LVI suunnitelijan ja vastaavan rakennesuunnitelijan täytyi käydä rakennusvalvonnassa esittelemässä kuvat ja hakemassa leimat. Rakennelaskelmiakin oli valtavasti; jäykistykset, tuulikuormat jne. Vai tuleeko teille pakettitalo, jolloin rakennekuvat on jo valmiiksi tehty? Suunnittelijat kävivät myös työmaalla useaan otteeseen. Nuo valaisin- ja pistorasiapisteet minäkin määrittelin itse. LVI suunnittelija taas käytti arkkitehdin pohjakuvia oman työnsä pohjana. Todella pieneltä tuo kokonaissumma tuntuu, mutta toivottavasti tuo on vain tavoitehinta ja olette varautuneet myös suurempiin kustannuksiin. Paikkakuntakin vaikuttaa varmasti suunnittelun hintaan. Yksi tuttu arkkitehti totesi Espoon vaativan ainakin ammattikohteissa huomattavasti enemmän dokumentteja kuin esim. Helsingin. Pintavesisuunnitelmaan tunnuttiin ainakin kiinnittävän paljon huomiota, kun tontit ovat niin kovin pieniä.

      Poista
    2. Varmasti paikkakuntakohtaisia eroja on valtavasti. Tuo on todellakin tavoitehinta, mutta se on tarkoitus alittaa ei ylittää :D

      Kyllä siihen kuuluu pääkuvat, asemapiirrokset ja perustussuunnitelmat, mutta on tuttu tyyppi. Talo ei ole pakettitalo, mutta siinä on perinteistä muotokieltä (Lato) eli se on tuttu rakenteeltaan jo satojen vuosien ajalta, eikä siten vaadi kovasti pohtimista.

      Paljon puuttuu vielä suunnitelmia, mutta moni ei hoksaa, että itse voisi tehdä ajatustyön ns. etukäteen, jolloin suunnittelijan aikaa säästyy. Ja sitten se tärkein... Pyytää kiinteän hinnan kaikesta etukäteen ja erittelyn mitä summa sisältää. Rakennuttajat on aivan liian kohteliaita, kun on rahasta kysymys. Minä olen entinen myyntipäällikkö ja nykyään toimin ammattiostajana teollisuudessa, joten olen tottunut puhumaan rahasta reilusti ja suoraan. Enkä pidä ikävistä yllätyksistä ;)

      Toivotaan että budjetti pitää. Rakentamisessa tuppaa yllätyksiä tulemaan...

      -K

      Poista
    3. Hei

      Ymmärtääkseni on aika yleistä, että itse skissailee pohjan ja talotehtaan edustaja sitten piirtää sen puhtaaksi. Isekin toimin suunnittelualalla, joten olisin kyllä saanut puserrettua pohjapiirroksen, jossa mitoitukset ja toiminnot ovat kohdillaan, korot ja linjat täsmäävät, tutkittu näkymät, yms. perusjutut. Siellä ja täällä olisi kuitenkin ollut kömpelyyttä. Varsinkin julkisivujen sommittelu on varmasti nyt paljon parempi kuin mitä itse olisin saanut aikaan. Koska talossa on tarkoitus asua loppuelämä, halusin että sen kokeminen tuottaisi erityistä iloa. Siksi halusin panostaa arkkitehtuuriin.

      Olet varmasti aivan oikeassa siinä, että rakennuttajat eivät ole riittävän tarkkoja ja huolellisia; sitä kun ei aina edes kovin hyvin ymmärrä mitä on hankkimassa. Varsinkin urakka- ja hankintarajat ovat ongelmallisia. Tuosta urakkahinnan paremmuudesta olisi kuitenkin eri mieltä. Ainakin omille asiakkaille on aina tullut edullisemmaksi tuntihintaperuste. Uskoisin muidenkin yrittäjien varautuvan urakkahinnoittelussa kaikenlaisiin yllätyksiin. Tosin joissakin osioissa lopputulema oli sama, vaikka kuvittelin säästäväni teettämällä tuntityönä.

      Poista
    4. Toivon että arkkitehtimme korjaa mahdolliset kömpelyydet :) Meille tämä ei ole viimeinen talo, vaan ensimmäinen. Toivon, että taito ja tieto karttuu jokaisesta projektista vähän lisää. En pelkää kosmeettisia virheitä, mutta pelkään budjetin paisumista yli kaiken. Jokainen priorisoi asiat omien kykyjen ja tarpeiden mukaan. Tähän liittyy myös kaiken taloon tulevan työn urakoittaminen. Jotenkin ei vaan tahdo tulla uni illalla silmään, jos en tarkkaan tiedä missä mennään rahallisesti joka hetki.

      Nyt jo on kaikki summat Excelissä ensimmäisestä kulusta alkaen. Vielä teen tavoitehinnat kaikkiin kohtiin, niin johan olen kärryillä missä mennään myös projektin edetessä.

      Olen kontrollifriikki.. Tiedetään :D





      Poista